Pojat: 2016-syntyneiden jalkapallokoulu

F.C. Kasiysin jalkapallokoulut järjestetään huippuolosuhteissa!

Astutaan yhdessä seikkailuun. Jalkapallokoulu on suunnattu lapsille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan maailman suosituimman urheilulajin saloihin liikunnallisten leikkien ja pelien kautta. Jalkapallokouluissa tutustutaan palloon pelivälineenä ja kehitetään lasten liikunnallisia perusvalmiuksia. Myöskään uusista kavereista ei jalkapallokoulussa voi välttyä. Jalkapallokoulun organisoinnista ja ohjauksesta vastaa seuran Junioripäällikkö Jimi Mikkola apunaan koulutettuja juniorivalmentajia.

Jalkapallokoulun keskeisin tavoite on synnyttää kiinnostus ja ilo lajitoimintaa kohtaan, joka tulevien vuosien aikana syventyy rakkaudeksi ja kasvaa intohimoksi, ohjaten lapsia jalkapalloharrastuksen pariin.

2016-syntyneiden jalkapallokoulun tarina johtaa lapsia liittymään ikäluokan jo olemassa olevaan ryhmään. Jo olemassa oleviin ryhmiin voi halutessaan siirtyä ennen, kesken tai jälkeen jalkapallokoulun. Lisätietoa olemassa olevista ryhmistä alhaalla.

JALKAPALLOKOULU KÄYNNISTYY MOLEMPIEN RYHMIEN OSALTA  VIIKOLLA 17

LA 18.6.2022 KAIKILLE YLIMÄÄRÄINEN TAPAHTUMA LAAKSOLAHDEN HALLISSA KLO 11-13

POJAT 2016
RYHMÄILMOITTAUDUKEVÄTSYKSYKLOKENTTÄ
TIISTAITÄSTÄ19.4.2022-21.6.20229.8.2022-11.10.202217.00-18.00

KEVÄT: KARAKALLIO ULKO TN

SYKSY KARAKALLIO ULKO TN

KESKVIIKKOTÄSTÄ20.4.2022-22.6.202210.8.2022-12.10202217.30-18.30

KEVÄT: LAAKSOLAHDEN HALLI TN

SYKSY: LAAKSOLAHDEN ULKO TN

Karakallio TN osoite: Kotkakuja 5, Espoo

Laaksolahden Halli TN osoite: Lähdepurontie 1, Espoo

Laaksolahden Ulko TN osoite: Lähdepurontie 1, Espoo

 

2016-syntyneiden jalkapallokoulussa on kevät ja syksy jakso. 

Keväällä ilmoittautuneiden ei tarvitse ilmoittautua erikseen syksylle. 

Syksylle mukaan liittyville avataan ilmoittautuminen toukokuussa. 

 

Koko kauden hinta on: 89€ (kevät) + 60€ (syksy) = 149€. Pelkkä syksyn jakso on 89€. 

Kevät jakson aikana tai loputtua on mahdollista maksuttomasti peruuttaa osallistuminen syksyn jaksolle. Mikäli peruutusta ei tehdä laskutetaan syksyn jakso automaattisesti kaikilta keväällä mukana olleilta. 

Hinta sisältää: Yhteensä 20 ohjattua harjoituskertaa. Hintaan sisältyy jalkapallo, Kasiysi T-paita, lisenssi ja vakuutus vuodelle 2022. 

Maksu- ja peruutusehdot:

Jalkapallokoulu laskutetaan kahdessa jaksossa.

Kevätjakson 89€ maksu laskutetaan sähköpostiin tulevalla laskulla 5.4.2022 tai automaattisesti sen jälkeen tulevien ilmoittautumisten yhteydessä. Maksu pitää olla maksettuna ennen kevään ensimmäistä harjoituskertaa ryhmästä riippuen 19.4. tai 20.4.

Koko kaudelle ilmoittautuneiden syksyn jakson 60€ maksu laskutetaan sähköpostiin tulevalla laskulla 28.6.2022. Mikäli lapsi ei jatka syksyn jaksolle, tulee siitä olla ilmoittanut ennen syksyn jakson alkamista.

Mikäli peruutatte lapsenne osallistumisen jalkapallokouluun ennen jakson toista harjoituskertaa, palautamme jakson maksusta 50%. Jakson myöhempien harjoituskertojen jälkeen tehdyistä peruutuksista ei tehdä palautusta.

Jalkapallokoulun aikana:

Käyttäkää liikunnallista kenkiä, kuten lenkkarit/jalkapallokengät. Ulkona tapahtuvissa ohjauskerroissa tarvitsee säänmukaista pukeutumista, kuten takkia ja housuja tai lämpimällä säällä shortseja ja Kasiysi T-paitaa. Osallistuja tarvitsee oman vesipullon. 

 

Yhteydenotot ja tiedustelut jalkapallokoulusta ja muista ryhmistä:

Junioripäällikkö: Jimi Mikkola, 050 568 8428,  jimi.mikkola@kasiysi.fi

 

2016 Syntyneiden ympärivuotinen harrastaminen Kasiysissä?

Futiskerho: 2016-yntyneille tytöille ja pojille.

Lue lisää: TÄSTÄ

Ikäluokkatoiminta Pojat ja Tytöt 2016

Lue lisää: TÄSTÄ