FC Kasiysin kasvatti Matias Niemelä näytti taitojaan Serie A -seura Genoassa

19.4.2018

Vastikään U16-maajoukkueeseen valittu maalivahti harjoitteli Primavera- ja U17-joukkueiden kanssa.

Italian vanhin yhä toimiva jalkapalloseura Genoa CFC kutsui Matias Niemelän viikon mittaiselle testijaksolle aiemmin tänä vuonna. Luoteis-Italiasta kotiutunut Niemelä kuvailee reissua erinomaiseksi kokemukseksi, vaikka siinä oli omat haasteensakin.

- Harkat meni hyvin, mutta kommunkointi ei onnistunut melkein yhtään, paitsi ulkomaalaisten pelaajien keskuudessa. Valmentajat eivät puhuneet yhtään englantia, ja oli vaikeaa seurata ohjeita. Sama juttu kentän ulkopuolella, Niemelä toteaa.

Niemelä harjoitteli Genoan Primavera- sekä U17-joukkueiden kanssa. Seuran juniorit ovat pärjänneet tälläkin kaudella mainiosti ja U17 majailee Campianato Nazionalen sarjataulukon kolmosena Juventuksen ja Torinon perässä. Samoista joukkueista on saanut oppinsa muun muassa Italian maajoukkuevahti Mattia Perin.

- Olosuhteet olivat mahtavat ja jalkapallokulttuuri näkyi kaupungissa vahvasti. Jatkosta emme ole sopineet vielä, Niemelä kertoo.

- Unelmanahan on päästä ulkomaille ammattilaiseksi. Valmis olisin lähtemään, kun tulee hyvä paikka päästä kehittymään ulkomaille. 

FC Espoon otteluiden lisäksi Niemelän vauhdikas vuosi jatkuu maajoukkuepeleillä huhtikuun lopussa. Kauden tavoitteet ovat nuorukaisella selvät.

- Majupeleillä on tavoitteena vakiinnuttaa ykkösveskarin paikka maajoukkueessa. Miesten edustusjoukkueessa tavoitteenani on debyytti Kakkosessa.