FC Kasiysi ja Pöxyt yhteistyöhön: ”Paikallinen jalkapallokulttuuri pääasia”

17.4.2023


Laaksolahden seudun suurin junioriseura ja merkittävin liikuttaja, FC Kasiysi, sekä nuorten aikuisten sekä aikuisten jalkapallon erikoisseura SexyPöxyt ovat päättäneet yhteistyöstä.

Yhteistyö kiteytyy ”ystävyysseura” -ajatteluun, jonka merkittävin tavoite on tuoda paikallista jalkapallon ilosanomaa lapsista aikuisiin Laaksolahti – Lähderanta – Jupperi – Järvenperä – Viherlaakso – Karakallio – Järvenperä – Lippajärvi -alueilla. ”Ystävyysseura” -ajattelun pohjana on nimenomaan paikallisuus, sillä molempien seurojen juuret ja syntysijat ovat samoilta sijoilta, samoin nykytoiminnan keskus. Laaksolahden Urheilupuisto toimii kummankin seuran toiminnan ydinpaikkana – SexyPöxyt pelaa kaikki Kakkosen

kotiottelunsa nimenomaan Laaksolahden Urheilupuistossa ja Kasiysinkin toiminnan hermokeskus toimistoineen sijaitsevat samassa paikassa.

Yhteistyö sisältää pääosin viestinnällisiä sekä toiminnallisia elementtejä. Kumpikin osapuoli tuo esiin omissa kanavissaan ja omille jäsenilleen jalkapalloilun hienoutta harrastamisen ja vähän vakavammankin aikuisharrastamisen näkökulmasta. Lisäksi Kasiysi tulee näkymään vahvasti Pöxyjen kauden kotiotteluissa esimerkiksi pallohenkilöiden sekä erilaisten näytösottelujen kautta. Pöxyjen piiristä taas mahdollistetaan pelaaja- ja valmentajavierailuja Kasiysin jalkapalloleireille ja -kouluihin sekä paljon muuta.

- Pöxyt perustettiin vuonna 1984 Laaksolahdessa ja seura pelasi ensimmäiset ottelunsa 1985. Suurin osa tuolloin Viherlaakson lukiossa opiskelleista pelaajista oli joko JU-58:n tai KaPa:n junioritaustan läpikäyneitä pelaajia. Myös näiden alkuvuosien jälkeen Pöxyjen riveissä on pelannut lukuisia Kasiysi-taustaisia pelaajia, muistelee Pöxyjen puheenjohtaja Timo Walden

- Nerokasta, että olemme löytäneet oikean lähestymistavan tehdä yhteistyötä:

”Ystävyysseura” - ajattelu keskittyy nimenomaan viestintään, tapahtumiin ja yhteiseen tekemiseen kentän ulkopuolella. Paikallisuus on molemmille seuroille huipputärkeä arvo – ja myös muu arvomaailma on hyvin samankaltainen. Pöxyt tunnetaan ”erilaisena jalkapallotarinana” ja me näemme, että Kasiysi on näyttänyt toiminnallaan olevansa myös erilainen jalkapallotarina – nimenomaan oikealla tavalla. Paikallinen jalkapallokulttuuri, ja sen kehittäminen, on pääasia, Walden sanoo.

Myös Kasiysissä ”ystävyysseura” -ajatus otetaan ilolla vastaan.

- Kasiysi keskittyy erityisesti lapsi- ja nuorisovaiheen jalkapallotoimintaan kaikilla tasoilla.

Vanhemmissa ikäluokissa toiminta painottuu enemmän "matalamman kynnyksen" harrastamiseen. Pöxyjen menestys on upea tarina paikallisesta jalkapallokulttuurista kilpatasolla. Toivomme, että toiminta-alueemme lapset ja aikuiset innostuvat lajista näiden kovien kilpailullisten pelien myötä, sanoo Kasiysin puheenjohtaja Antti Inberg.

- Toivotamme kaiken ikäiset tervetulleiksi rohkeasti kokeilemaan jalkapalloa Kasiysin joukkueissa sekä katsomaan Pöxyjen aikuisikäluokan pelejä - oli aiempaa kokemusta tai ei. Jos ei enää itse innostu pelaamaan, niin kannattaa käydä kokemassa Kakkosen pelien tunnelma helposti ja lähellä, Inberg kannustaa.

SexyPöxyjen edustusjoukkueen kausi alkaa ensi lauantaina, 22. huhtikuuta, Kakkosen avauskierroksen ottelulla Pallo-Iiroja vastaan kello 16.00 Laaksolahdessa. Kasiysin toiminta on ollut luonnollisesti päällä täydellä teholla koko vuoden, kuten vahvan junioriseuran toimintaan kuuluukin.